Historia

Historia

100 vuotta perheyrittäjyyttä

Aatu Toivakka perustaa

Toivakka-yhtiöt perusti 1890-luvulla syntynyt torpparin poika Aatu Toivakka, joka tuli Mikkeliin vuonna 1912 töihin kauppa-apulaiseksi. 5.3.1923 hän perusti ensimmäisen siirtomaatavarakauppansa Mikkelin Savilahdenkadulle aivan kaupungin keskustaan. 30-luvulla hän laajensi kauppatoimintaansa myös lähikuntiin. Aatu Toivakka sydäntä lähellä olivat myös yhteiskunnalliset asiat. Hän toimi mm. Mikkelin kaupungin valtuuston jäsenenä yli 20 vuotta.

Matti Toivakka siirtyy johtoon

Aatu ja Mandi Toivakan lapsista kaksi nuorinta Anja (Kakkonen) ja Matti siirtyivät valmistuttuaan ekonomeiksi perheyrityksen palvelukseen. Matti Toivakasta tuli yrityksen toimitusjohtaja 60-luvun alussa. Hänen aikanaan perheyrityksestä kasvoi mikkeliläisen päivittäistavarakaupan merkittävin toimija. Toivakan päivittäistavarakauppoja oli parhaimmillaan 7 kappaletta eri puolilla Mikkeliä.

Toivakka-yhtiöiden raju kasvu alkoi vuonna 1975 avatun tavaratalo Maksimatin myötä. Tavaratalo Maksimatti laajeni Mikkelin keskustassa useaan eri otteeseen (1981, 1986), ja oli useiden vuosien ajan myynniltään Etelä-Savon tai sen aikaisen Mikkelin läänin suurin tavaratalo. Vuonna 1986 CM-Tavarataloksi muuttuneen Maksimatin lisäksi Toivakka-yhtiöillä oli useita pienempiä elintarvikemyymälöitä eri puolilla Mikkeliä, ja yrityksen osuus Mikkelin päivittäistavarakaupasta oli näinä vuosina yli 40 prosenttia.

Isänsä Aatu Toivakan tapaan Matti Toivakka oli yhteiskunnallisesti erittäin aktiivinen. Hän toimi niin paikallisissa luottamustehtävissä (Mikkelin kaupungin hallitus ja valtuusto, Mikkelin kauppakamarin puheenjohtaja, Etelä-Savon Säästöpankin pitkäaikainen hallituksen puheenjohtaja) kuin valtakunnallisissa luottamustehtävissä (Keskon hallintoneuvoston puheenjohtajana aikana, jolloin Kesko oli Suomen suurin pörssiyhtiö).

Kolmas polvi astuu vastuuseen

Toivakka-yhtiöissä tehtiin sukupolvenvaihdos vuonna 1993, kun Matin pojat Jukka ja Heikki palasivat Mikkeliin perheyhtiön palvelukseen opeteltuaan ensin työntekoa ja liike-elämän oppeja muiden yritysten palveluksessa.

Vuonna 1994 Toivakka-yhtiöt avasi Mikkelin Graaniin K-Citymarket -tavaratalon. Samaan aikaan keskustan myymälä muuttui K-Supermarket Maksimatiksi ja pienemmistä päivittäistavarakaupoista luovuttiin.

K-kauppiasuransa aikana sekä Jukka että Heikki Toivakka olivat erittäin aktiivisia K-ryhmän eri luottamustehtävissä. Molemmat toimivat ketjujensa johtokunnissa ja osallistuivat aktiivisesti K-Ryhmän suureen ketju-uudistukseen 1990-luvulla. Jukka Toivakka valittiin vuonna 2000 pörssiyhtiö Keskon ensimmäiseen ulkopuolisista jäsenistä muodostettuun hallitukseen toimien siinä K-kauppiasuransa päättymiseen asti.

Vuoden vaihteessa 2005 Jukka ja Heikki Toivakka siirtyivät kiinteistösijoitus- ja -kehittämisliiketoimintaan. Mikkelin kaupunkikeskustaa lähdettiin kehittämään suunnitelmallisesti, ja Toivakka-yhtiöt rakennutti Mikkelin keskustan ensimmäisen kauppakeskuksen Akseli ja vaikutti merkittävästi Toriparkin syntymiseen.

Kauppakeskus Akselin rakentamiseen liittyen Toivakka-yhtiöt hankki merkittävän osuuden perinteisestä mikkeliläisestä rakennusyhtiöstä JL-Rakentajista.

JL-Rakentajat siirtyi täysin Toivakka-yhtiöiden omistukseen vuonna 2012. Yritys laajentui ensin koko Itä-Suomen alueelle ja myöhemmin pääkaupunkiseudulle. Tässä yhteydessä yrityksen nimeksi tuli Jalon.

Yrityksellä on toimipisteitä pääkaupunkiseudulla, Jyväskylässä, Mikkelissä, Kuopiossa ja Joensuussa.